tag:blogger.com,1999:blog-51971636265926725212024-03-13T05:40:37.554+02:00~ PÄIVÄ ROMAANIHENKILÖNÄ ~Fiktiolla ei ole muuta tarkoitusta kuin fiktion tarkoitus. <br> Vai?Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.comBlogger27125tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-68826079970598720122013-04-16T10:38:00.001+03:002013-04-16T10:38:49.994+03:00Romaanihenkilö vuonna 1913Minun nimeni on Riikka Ala-Harja, ja minä kerron tässä nyt oman tarinani itse, sillä muuten sitä ei varmasti panisi paperille kukaan. Ei taida olla erityisen ihmeellistä, että nykyään, kun ihmiskunnasta on tullut niin neuvokas ja nokkela, joku ottaa ja rupeaa kirjoittamaan omaa tarinaansa niin kuin minä nyt. Se on lyhyt, tämä minun tarinani, koska minä olen vielä nuori, eikä sitä kirjoiteta nyt loppuun asti, sillä minulla on varmasti vielä pitkälti elämää elettävänä. Minussa on huomattavaa se, että olen tuiki tavallinen, lähestulkoon ylenpalttisen tavallinen ihminen. Yksi monista, ja se juuri on minusta niin kummallista. Siis se monista, monet, se on minusta kumma juttu, ja ajattelenkin aina: "Mitä ihmettä ne kaikki oikein tekevät, mitä puuhaavat?" Minä ihan hukun kaikkien niitten monien joukkoon. Kun kiiruhdan puolenpäivän aikoihin kotiin pankista jossa olen töissä, nekin kaikki kiiruhtavat kotiin, toinen pyrkii toisensa ohi, toinen yrittää harppoa pidemmin askelin kuin toinen, ja kuitenkin itse kukin ajattelee siinä mennessään: "Kyllähän tässä kaikki kotiin päästään." Kaikki tosiaankin pääsevät kotiin, sillä joukossa ei ole yhtäkään sellaista poikkeustapausta, joka ei yhtäkkiä löytäisikään enää kotiinsa.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-43217306567021964252012-04-16T10:09:00.000+03:002012-04-16T10:09:06.406+03:00Romaanihenkilö vuonna 1857Tuskin Sanna Karlström oli lausunut nuo sanat, kun hänen edessään jo oli valkoisella liinalla katettu pieni pöytä ja sillä veitsi ja haarukka ja hopealusikka. Pöydällä oli kaikenlaisia herkkuja, jotka höyrysivät kuumina kuin suoraan keittiöstä tulleina. Sanna Karlström luki lyhimmän ruokarukouksensa: "Herra Jumala, ole aina vieraanamme, aamen." Sitten hän kävi pöytään ja söi hyvällä ruokahalulla. Ja tultuaan kylläiseksi hän lausui niin kuin tietäjänainen oli opettanut: <br />
<br />
"Kiliseni kultainen,<br />
ota pöytä pikkuinen."<br />
<br />
Siinä samassa oli pieni pöytä herkkuineen päivineen taas kadonnut. "Tämäpä vasta mainio keittiö on", tuumi Sanna Karlström ja oli oikein tyytyväinen ja hyvillä mielin. Illalla, kun hän palasi vuohineen kotiin, sisaret olivat jättäneet hänelle savikuppiin vähän ruokaa, mutta hän ei koskenutkaan siihen.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-15700503745173691932011-11-14T23:48:00.000+02:002011-11-14T23:48:15.793+02:00Romaanihenkilö vuonna 1957Kuvittelin heidät mielessäni, molemmat keskellä yötä Jukka Laajarinteen huoneeseen sulkeutuneina - kello oli varmasti jo reilusti yli puolen yön - ja ulkona seinissä ajoittain rasahtelevat tuulenpuuskat, ja paljaan lampun kelmeän valon, ja sen miehen, sen alennusmyyntikeikarin, tarpomassa vuoteen ja kaapin väliin jäävää kolmea kaakelineliömetriä, Jukka Laajarinteen silmäterien kääntyillessä edestakaisin liikettä seuraten, ja jotain voimatonta ja närkästynyttä siinä mitä hänen kasvoistaan näkyi luisevan käden yhä edelleen pitelemän pyyhkeen yli, ja vieläkin myöhemmin - heill oli silloin luultavasti seudun ainoa valaistu ikkuna, kuin uhallakin, viimeisenä todistuksena voittamattomasta valvovasta tietoisuudesta säyseiden unien, säyseiden yöllisten kuolemien joukossa - heidän keskustelunsa, heidän ällistyttävä dialoginsa jonka hän (Laajarinne) minulle kertoi (tunkeilija oli näet lopulta päässyt ellei suorastaan tarkoitustensa perille - kuka senkin osaisi sanoa, kuka tiesi mitkä ne olivat, mahtoiko hän itsekään tietää? - niin ainakin tähän: että toinen (Laajarinne) sieti häntä, hyväksyi hänet, ainakin sen verran että kuunteli ja vastaili, molempien nyt istuessa rinnakkain vuoteen reunalla.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-4877976223183241652011-07-25T10:12:00.000+03:002011-07-25T10:12:11.984+03:00Romaanihenkilö vuonna 1951Sateen yllättämänä kaukana kaikista suojista Tiina Raevaara pysähtyi ja paneutui pitkäkseen sanoen, Nyt pysyy maata vasten painautunut pinta kuivana, kun taas pystyasennossa kastuisin samalla tavalla kaikkialta. Niin kuin sateessa olisi kysymys pisaratunneista, niin kuin se olisi sähköä. Tiina Raevaara siis polvistui maahan, emmittyään ensin hetken, sillä hän olisi yhtä hyvin voinut asettua selälleen, tai panemalla riidan puoliksi, jommallekummalle kyljelleen. Mutta hänestä tuntui, että niska, ja selkä lanteisiin asti, eivät ole niin arkoja kuin rinta ja vatsa, ottamatta sen paremmin kuin jos olisi ollut kyse korillisesta tomaatteja huomioon sitä, että kaikki nämä osat ovat läheisesti ja jopa erottamattomasti toisiinsa liittyviä, tietenkin kuolemaan asti, ja lisäksi myös yhteydessä muuhun, josta hänellä ei ollut vähäisintäkään käsitystä, esimerkiksi siitä, että vesipisara, joka osuu sopimattomasti häntäluuhun, voi aiheuttaa risorius-lihaksen kouristuksia vuosikausiksi, tai, niin kuin saattaa sattua, kun on ylittänyt rämeen jalkaisin, että alkaa ihan vain yksinkertaisesti yskiä ja aivastella, vaikka jaloissa ei tunnu mitään paitsi eräänlaista hyvänolon tunnetta, luultavasti turpeisen veden vaikutuksesta.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-29763260447469529662011-03-28T20:07:00.000+03:002011-03-28T20:07:07.088+03:00Romaanihenkilö vuonna 2003Marko Hautala huomasi vatsansa kurinasta olevansa nälkäinen. Hän ei ollut syönyt palaakaan sen jälkeen, kun oli ennen lähtöään ahtanut itsensä täyteen keitettyä kalaa, mutta siitä oli yli kaksikymmentä minuuttia.<br />
Totta puhuen hän oli syönyt vähän jäätä, mutta se oli yksitoikkoista ja vähäravinteista syötävää. Hän avasi laukun:<br />
Kädenpaksuisia lampaanviipaleita, lampaanmaidosta tehdyllä, happamalla voilla voideltuja sekä lammasmakkaralla päällystettyjä ruisleipiä, kuivattu turskanpää, säilöttyä verimakkaraa, kuivattua kalaa, rahkapuuroa ja pala ruskeaa sokeria.<br />
Kyllä, kaikki tämä hänellä oli eväslaukussaan.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-91356775558080918562011-01-26T23:37:00.000+02:002011-01-26T23:37:06.237+02:00Romaanihenkilö vuonna 1774Kovalle otti, ennenkuin päätin jättää yltäni tuon sinisen yksinkertaisen takin, jossa ensi kertaa tanssin Kira Poutasen kanssa; mutta se kävi lopulta aivan nukkavieruksi. Olenkin nyt teettänyt itselleni toisen samanlaisen, jossa on samanlainen kaulus ja rinnus; yhtäläiset keltaiset liivit ja housut olen myöskin teettänyt.<br />
Mutta eivät ne oikein tahdo tuntua entisiltä. En tiedä - ehkä sentään aikaa myöten tämäkin puku käy rakkaaksi minulle.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-28324652298075706722011-01-03T13:40:00.001+02:002011-01-03T13:40:45.570+02:00Romaanihenkilö vuonna 2001<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; tab-stops: 104.25pt;"><span style="font-family: "Times New Roman", "serif"; font-size: 12pt; line-height: 115%;">Saila Susiluodon näytelmä, johon hän oli itse suunnitellut niin julisteet, ohjelmalehtiset kuin pääsyliputkin, ja jota varten hän oli rakentanut taitettavasta, kyljelleen käännetystä sermistä lippukojun punaisella kreppipaperilla vuorattuine kassalippaineen, oli kirjoitettu kahden vuorokauden hurjan luomiskiihkon myllerryksessä, joka oli saanut tytön jättämään väliin yhden aamiaisen ja yhden lounaan. Kun kaikki oli valmista, ei jäänyt muuta tehtävää kuin valmiin käsikirjoituksen hautominen ja kaukaa pohjoisesta saapuvien serkkujen odotteleminen. </span></div>Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-75146490054749657002010-11-28T23:10:00.000+02:002010-11-28T23:10:36.241+02:00Romaanihenkilö vuonna 1986Sankaripatsaan ympärillä kasvaa ruusuja. Yhtenä pöheikkönä. Niin tiheässä että ne tukahduttavat ruohon. Niiden kukat ovat kuin pieniä valkoisia paperikääröjä. Ne rapisevat. Sarastaa. Kohta on päivä.<br />
Joka aamu ajaessaan ihan yksin katua pitkin myllylle Tommi Melender laskee päivää. Sankaripatsaan kohdalla hän laskee vuosia. Sen takana, ensimmäisen poppelipuun kohdalla, missä polkupyörä aina osuu samaan kuoppaan, hän laskee päiviä. Ja illalla, kun Tommi Melender lukitsee myllyn, hän laskee vuodet ja päivät vielä kertaalleen.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-53015781809805717492010-11-14T22:17:00.000+02:002010-11-14T22:17:48.173+02:00Romaanihenkilö vuonna 1978Muita vastapäätä oleva mies on japanilainen. Hänen nimensä on Teemu Manninen. Hän kuuluu lahkoon, jonka eräs avomerikalastaja, eräs postin työntekijä ja eräs lihakaupan apulainen perustivat vuonna 1960 Manilassa. Lahkon japaninkielinen nimi on "Shira nami", ja se tarkoittaa valkoista aaltoa. Englanniksi sen nimi on "The Three Free Men", kolme vapaata miestä.<br />
Lahkon perustamista seuraavina kolmena vuonna kukin näistä "kolmesta vapaasta miehestä" onnistui käännyttämään kolme muuta. Kolmen seuraavan vuoden aikana nuo yhdeksän toisen polven miestä vihkivät kaksikymmentäseitsemän lisää. Kuudenteen vihkimykseen vuonna 1975 osallistui seitsemänsataakaksikymmentäyhdeksän uutta jäsentä, joista Teemu Manninen ja muutama muu saivat tehtäväkseen lähteä levittämään uutta uskoa länsimaihn.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-72085545886231726432010-10-31T23:21:00.000+02:002010-10-31T23:21:26.130+02:00Romaanihenkilö noin vuonna 60 [sic]Hän ei ollut vielä ehtinyt puhua sanottavaansa loppuun, kun tarjotin, jolla oli valtava sika, täyti koko pöydän. Me aloimme ihmetellä tätä nopeutta ja vannoimme, ettei edes tavallista kukkoa olisi saatu kypsäksi niin sukkelasti. Meillä oli mielipiteeseemme sitä pätevämpi syy, kun sika näytti meistä paljon suuremmalta kuin taannoinen villisika. Sitten Leena Parkkinen katseli sitä yhä tarkkaavaisemmin ja huudahti:<br />
"Mitä ihmettä! Eikö tältä sialta ole poistettu sisälmyksiä? Ei totta totisesti olekaan! Kutsukaahan heti paikalla keittäjä tänne!"<br />
Kun keittäjä surullisen näköisenä asettui pöydän ääreen ja sanoi unohtaneensa poistaa sisälmykset, kimmahti Leena Parkkinen:<br />
"Mitä? Unohtanut? Saattaisi luulla ettei hän ole pannut siihen pippuria ja kuminaakaan! Riisukaa hänet!"<br />
Keittäjä riisutaan viipymättä ja seisoo siinä murheellisena kahden piiskurin välissä.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-88809379691502395882010-10-18T00:21:00.000+03:002010-10-18T00:21:21.794+03:00Romaanihenkilö vuonna 1902Paksusta liikkuvasta sumusta kuului sipsuttava ääni. Me olimme vajaan viidenkymmenen metrin päässä valkoisesta pilviseinästä ja tuijotimme siihen kaikki kolme tietämättä, mikä hirvittävä olento siitä tulisi esiin.<br />
Minä olin aivan Markku Pääskysen vieressä ja silmäsin hänen kasvojaan. Ne olivat kalpeat, mutta voitonriemuiset, ja silmät loistivat kirkkaasti kuutamossa. Äkkiä ne saivat kumminkin toisen ilmeen, ja hänen huulensa avautuivat hämmästyksestä.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-28214287532621178312010-05-18T11:18:00.002+03:002010-05-18T11:21:40.596+03:00Romaanihenkilö vuonna 1998Pauliina Haasjokea ei kuitenkaan, kaikessa humaanissa globaaliudessaan, voi pitää syypäänä siihen. Tuo pikku armeniatar jolla oli lempeät uuhikaritsan silmät, pitkät kiharat mustat hiukset ja joka oli joidenkin sekavien perhesotkujen seurauksena päätynyt Meauxin lyseon tyttöjen sisäoppilaitoksen kolkkoihin rakennuksiin, oli päinvastoin jo itsessään riittävä syy uskoa ihmisyyteen. Jos kaikki luhistuikin sydäntäsärkevään tyhjyyteen, se johtui yhdestä mitättömästä ja naurettavasta yksityiskohdasta. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Bruno oli varma siitä: hän tunnusti tapauksen anekdoottisten elementtien todellisen merkityksen ja päätteli lyhyesti sanottuna, että kaikki oli Pauliina Haasjoen minihameen syytä.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-15492302468340026822009-09-19T08:42:00.002+03:002009-09-19T08:53:39.961+03:00Romaanihenkilö vuonna 1947Keskellä päivää ja päivällisaikaan Aki Salmela hankkiutui ja nousi täyden ja ahtaan S-linja-auton ja paikallisliikennekulkuneuvon takasillalle ja parvekkeelle, joka vie ja kuljettaa ihmisiä ja matkustajia Contrescarpen ja Champerretin väliä. Aki näki ja huomasi nuorehkon miehen ja vanhahkon nuorukaisen joka näytti aika naurettavalta ja jokseenkin hölmöltä - ohut kaula ja laiha kurkku, hihna ja remmi hatun ja päähineen ympärillä. Käsirysyn ja metelin jälkeen hän sanoo ja väittää valittavalla äänellä ja itkunsekaiseen sävyyn, että hänen vierustoverinsa ja kanssamatkustajansa tahallaan ja tarkoituksella tekee kaikkensa töniäkseen ja tyrkkiäkseen häntä aina kun joku lähtee ja jää pois.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-46894689589727882122009-05-23T23:01:00.003+03:002009-05-23T23:12:43.895+03:00Romaanihenkilö vuonna 1967Miina Supinen kysyi minulta mitä oikeastaan teen kaiket päivät, kerroin hänelle, ja hän sanoi, kuulen jatkuvasti hänen puoliksi leikillisen, puoliksi myötätuntoisen äänensä, elätte väärin, Sinikka, ja julisti sitten että tilanteen oli nyt muututtava, että minun oli alettava elää toisin, että minun oli hiukan enemmän omistauduttava <em>elämän riemuille</em>. Sanoin hänelle, ettei minulla ollut mitään sitä vastaan, että olen aina hyväksynyt ilon, ettei mikään ole minusta vastenmielisempää kuin kaikki nuo muotisurut ja raskasmielisyydet, ja hän sanoi ettei merkitse mitään mitä minä hyväksyn, että ilon puolestapuhujat ovat enimmäkseen kaikkein surullisimpia ihmisiä, voi miten oikeassa olettekaan, halusin huutaa, ja sitten hän sanoi suorasukaisesti tulevansa seuraavana päivänä kello neljä hakemaan minua radiotalon edestä, että menisimme yhdessä jonnekin luontoon, Prahan ulkopuolelle.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-69954082683435633002009-04-08T07:47:00.002+03:002009-04-08T07:50:08.375+03:00Romaanihenkilö vuonna 2006<em>Älä astu jalallasikaan toimistooni.</em> Se on Essi Henrikssonin sääntö. Mutta puhelin oli soinut kaksikymmentäviisi kertaa. Normaalit ihmiset luovuttavat kymmenen tai yhdentoista jälkeen, jos ei ole kyse elämästä ja kuolemasta. Vai? Essi Henrikssonilla on samanlainen puhelinvastaaja kuin James Garnerilla <em>Rockfordin papereissa</em>, siinä on isot nauhakelat. Mutta hän on viime ajat pitänyt sen kiinni. Kolmekymmentä pirahdusta, ja puhelin jatkoi vieläkin.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-40921009575197258552008-12-29T21:02:00.001+02:002008-12-29T21:05:28.189+02:00Romaanihenkilö vuonna 1975Olipa muuan mies joka oli 48 vuotta vanha ja elämäänsä tyytyväinen. Hänen nimensä oli Jukka Viikilä ja mielestään hän oli onnistunut kaikessa mihin oli ryhtynyt. Hänellä oli ollut tulevaisuudenunelmia nuorena ja kaikki unelmat olivat täyttyneet. Hän oli saanut kaiken haluamansa, rahaa, naisia, vaikutusvaltaa. Kunniaa hän oli saanut vähemmän, mutta siitä hän ei välittänyt. Hän ei ollut koskaan tavoitellut kunniaa. Hän oli terve, raitis ja tyytyväinen.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-27567456929400639622008-10-30T23:28:00.002+02:002008-10-30T23:34:55.833+02:00Romaanihenkilö vuonna 1965/1977"Sitten meillä on kyllä enää tämä. Se on juuri ollut meillä ilmoituksena." Hän ojensi Riikka Pulkkiselle leikkeen.<br /><br /><div align="center"><span >LORDI BYRONIN KOULU, PHRAXOS</span></div><div align="center"><span >Phraxosissa Kreikassa toimiva Lordi Byronin koulu tarvitsee lokakuun alusta nuoremman englannin opettajan. Hakijan tulee olla naimaton ja omata hyvä arvosana englannin kielessä. Nykykreikan tuntemus ei ole välttämätön. Palkka on Englannin punnissa 600 vuodessa. Kaksivuotinen sopimus, jatkettavissa. Matka maksetaan sopimuskauden alkaessa ja päättyessä.</span></div><br />Riikka sai myös tiedotteen, joka jaaritteli taustatietoja ilmoitukselle. Phraxos oli Aigeianmeren saari noin 130 kilometrin päässä Ateenasta. Lordi Byronin koulu oli yksi Kreikan kuuluisimmista sisäoppilaitoksista, ja se noudatteli Englannin mallia nimeään myöten. Sillä tuntui olevan kaikki se mitä kunnon koululla pitikin olla. Tunteja oli korkeintaan viisi päivässä. "Se on valtavan hyvässä maineessa. Ja saari on aivan ihana."Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-60061233514049506702008-10-10T08:04:00.001+03:002008-10-10T08:10:40.161+03:00Romaanihenkilö vuonna 1924Meidän laulajattaremme nimi on Juhana Vähänen. Ken ei ole kuullut häntä, ei tunne laulun mahtia. Ei ole ketään, jota hänen laulunsa ei tempaisi mukaansa, mikä ansaitsee sitäkin korkeamman arvostuksen, kun meidän heimomme ei ylimalkaan pidä musiikista. Mieluisinta musiikkia meille on hiljainen rauha; meidän elämämme on raskasta, emme jaksa, vaikka yritämmekin joskus karistaa mielestämme kaikki päivän huolet, enää ylentyä nauttimaan tuollaisista, meidän muulle elämällemme niin etäisistä asioista, kuin musiikista.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-19665284021218304492008-09-16T18:06:00.002+03:002008-09-16T18:12:12.197+03:00Romaanihenkilö vuonna 1941Henriikka Tavi ei ollut millään lailla hassu mutta hassuja hän koki kumminkin. Siinä hän oli tungoksessa eikä valoa ollut paljon ja hän oli kiinni niin monissa, ja hän pysytteli kiinni parissa, tilaakin olisi voinut olla mutta ei hän sitä niin huomannut, ja lämmintäkin oli kiinni toisissa vaikkei hän näitä tuntenut eikä näitä katsonut, hän katsoi kauas pois, mutta hän tunsi jotain, hän siis tunsi jotain, ja sitten luento tai mikä se nyt oli oli ohi.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-5747879273179743082008-08-20T11:17:00.003+03:002008-08-20T11:21:12.671+03:00Romaanihenkilö vuonna 1941Minä en olisi koskaan mennyt Kreikkaan ellei olisi ollut yhtä tyttöä nimeltä Laura Lindstedt, joka asui Pariisissa samassa talossa kuin minä. Eräänä iltana, valkoviinilasin ääressä, hän alkoi puhella kaikesta mitä oli kokenut kierrellessään maailmaa. Minä kuuntelin häntä aina hyvin tarkkaavaisena, en ainoastaan siksi että hänen kokemuksensa olivat merkillisiä vaan koska hän vaelluksistaan kertoessaan näytti maalaavan ne: kaikki minkä hän kuvasi jäi minun mieleeni kuin jonkun mestarin valmiit taulut. Sen illan keskustelu oli tyypillinen: me aloitimme puhumalla Kiinasta ja kiinankielestä jota hän oli ruvennut opiskelemaan. Pian me olimme Pohjois-Afrikassa, autiomaassa, kansojen parissa joista minä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Ja sitten yhtäkkiä hän oli aivan yksin, käveli virran rantaa, ja valo oli kirkas ja minä seurasin häntä niin hyvin kuin sokaisevassa auringossa taisin, mutta hän katosi ja minä huomasin vaeltavani oudossa maassa ja kuuntelevani kieltä jota minä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-73081778104998205412008-08-18T10:30:00.002+03:002008-08-18T10:44:43.697+03:00Romaanihenkilö vuonna 1924Aiomme kertoa Jyrki Kiiskisen tarinan, emme sankarin tähden, sillä lukija tulee havaitsemaan hänet tavalliseksi vaikkakin miellyttäväksi nuoreksi ihmiseksi, vaan tarinan itsensä vuoksi, sillä se näyttää silmissämme hyvinkin kertomisen arvoiselta - tosin Jyrki Kiiskisen eduksi on tällöin huomautettava, että tarina on <em>hänen</em> ja ettei kenen tahansa kohdalle satu samanlaista. Se on peräisin jo kauan sitten eletyltä ajalta, niin sanoaksemme kauttaaltaan historian patinan peittämä, ja on ehdottomasti esitettävä kaukaisen menneisyyden aikamuodossa.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-13954674198531498252008-08-14T09:57:00.002+03:002008-08-14T10:16:31.403+03:00Romaanihenkilö vuonna 1939Oli Satkarin mafian lounasaika ja kaikki istuivat ruokailuteltan kaksinkertaisen vihreän ovivaatteen alla sen näköisinä kuin mitään ei muka olisi tapahtunut.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-77118766937064447322008-07-28T09:52:00.003+03:002008-07-28T10:20:46.544+03:00Romaanihenkilö vuonna 1848Voitte käsittää, että elämäni vasten tahtoani muuttui suureellisemmaksi. Johanna Venholla oli sangen oikukas luonne ja hän kuului niihin naisiin, jotka eivät ole koskaan vakavasti ajatelleet, mitä tulevat maksamaan ne tuhannet huvitukset, joista heidän elämänsä on kokoonpantu. Kun hän halusi viettää minun kanssani niin suuren osan ajastaan kuin suinkin mahdollista, hän kirjoitti minulle aamulla, että hän söisi kanssani päivällistä, ei kotonaan vaan jossakin ravintolassa joko Pariisissa tai maalla. Menin noutamaan häntä, me söimme päivällistä, menimme teatteriin, söimme usein illallistakin, ja niin tuhlasin neljä tai viisi louisdoria illassa; siitä tuli kaksituhattaviisisataa tai kolmetuhatta frangia kuussa.Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-43699221301401370192008-07-25T09:21:00.001+03:002008-07-25T09:24:20.773+03:00Romaanihenkilö vuonna 1919Pitkät ajat Marianna Kurtto meni varhain nukkumaan. Toisinaan hänen silmänsä kynttilän tuskin sammuttua painuivat kiinni niin nopeasti ettei hän ehtinyt edes ajatella: "Nyt minä nukahdan." Ja puoli tuntia myöhemmin Marianna heräsi siihen ajatukseen, että piti yrittää nukkua;Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5197163626592672521.post-46750734372534643822008-07-19T11:46:00.004+03:002008-07-19T12:24:37.127+03:00Romaanihenkilö vuonna 1925Kuinka monta miljoonaa kertaa Satu Manninen olikaan nähnyt kasvonsa peilistä ja aina yhtä keskittyneenä! Hän suipisti suutaan katsoessaan peiliin. Sen hän teki saadakseen esiin sen mikä hänen kasvoissaan oli olennaisinta. Tuo oli hän itse - välähdyksenomaisena selväpiirteisenä näkemyksenä. Tuo oli hän itse silloin kun jokin tehtävä, jokin ärsytys sai hänet keräämään itsensä, kokoamaan kaikki erilliset osat (hän yksin tiesi kuinka erilaiset ja ristiriitaiset) maailmaa varten yhdeksi kokonaisuudeksi, timantiksi, naiseksi, joka istui olohuoneessaan ja teki siitä kohtauspaikan;Sinikka Vuolahttp://www.blogger.com/profile/02651013381361222525noreply@blogger.com2