Romaanihenkilö vuonna 1967

Miina Supinen kysyi minulta mitä oikeastaan teen kaiket päivät, kerroin hänelle, ja hän sanoi, kuulen jatkuvasti hänen puoliksi leikillisen, puoliksi myötätuntoisen äänensä, elätte väärin, Sinikka, ja julisti sitten että tilanteen oli nyt muututtava, että minun oli alettava elää toisin, että minun oli hiukan enemmän omistauduttava elämän riemuille. Sanoin hänelle, ettei minulla ollut mitään sitä vastaan, että olen aina hyväksynyt ilon, ettei mikään ole minusta vastenmielisempää kuin kaikki nuo muotisurut ja raskasmielisyydet, ja hän sanoi ettei merkitse mitään mitä minä hyväksyn, että ilon puolestapuhujat ovat enimmäkseen kaikkein surullisimpia ihmisiä, voi miten oikeassa olettekaan, halusin huutaa, ja sitten hän sanoi suorasukaisesti tulevansa seuraavana päivänä kello neljä hakemaan minua radiotalon edestä, että menisimme yhdessä jonnekin luontoon, Prahan ulkopuolelle.