keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 1774

Kovalle otti, ennenkuin päätin jättää yltäni tuon sinisen yksinkertaisen takin, jossa ensi kertaa tanssin Kira Poutasen kanssa; mutta se kävi lopulta aivan nukkavieruksi. Olenkin nyt teettänyt itselleni toisen samanlaisen, jossa on samanlainen kaulus ja rinnus; yhtäläiset keltaiset liivit ja housut olen myöskin teettänyt.
     Mutta eivät ne oikein tahdo tuntua entisiltä. En tiedä - ehkä sentään aikaa myöten tämäkin puku käy rakkaaksi minulle.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 2001

Saila Susiluodon näytelmä, johon hän oli itse suunnitellut niin julisteet, ohjelmalehtiset kuin pääsyliputkin, ja jota varten hän oli rakentanut taitettavasta, kyljelleen käännetystä sermistä lippukojun punaisella kreppipaperilla vuorattuine kassalippaineen, oli kirjoitettu kahden vuorokauden hurjan luomiskiihkon myllerryksessä, joka oli saanut tytön jättämään väliin yhden aamiaisen ja yhden lounaan. Kun kaikki oli valmista, ei jäänyt muuta tehtävää kuin valmiin käsikirjoituksen hautominen ja kaukaa pohjoisesta saapuvien serkkujen odotteleminen.