Paksusta liikkuvasta sumusta kuului sipsuttava ääni. Me olimme vajaan viidenkymmenen metrin päässä valkoisesta pilviseinästä ja tuijotimme siihen kaikki kolme tietämättä, mikä hirvittävä olento siitä tulisi esiin.
Minä olin aivan Markku Pääskysen vieressä ja silmäsin hänen kasvojaan. Ne olivat kalpeat, mutta voitonriemuiset, ja silmät loistivat kirkkaasti kuutamossa. Äkkiä ne saivat kumminkin toisen ilmeen, ja hänen huulensa avautuivat hämmästyksestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Palasin taas tauon jälkeen tähän romaanihenkilöblogiin, ja vuorottelen oulipo-leikkini kanssa jatkossa.
http://seiskasointu.blogspot.com/
Baskervillen koira.. hitsi, oisin tiennyt tuon Perecin myös - hidas sytytys, valitettavasti
Oikein!
Lähetä kommentti