Romaanihenkilö vuonna 1947

Keskellä päivää ja päivällisaikaan Aki Salmela hankkiutui ja nousi täyden ja ahtaan S-linja-auton ja paikallisliikennekulkuneuvon takasillalle ja parvekkeelle, joka vie ja kuljettaa ihmisiä ja matkustajia Contrescarpen ja Champerretin väliä. Aki näki ja huomasi nuorehkon miehen ja vanhahkon nuorukaisen joka näytti aika naurettavalta ja jokseenkin hölmöltä - ohut kaula ja laiha kurkku, hihna ja remmi hatun ja päähineen ympärillä. Käsirysyn ja metelin jälkeen hän sanoo ja väittää valittavalla äänellä ja itkunsekaiseen sävyyn, että hänen vierustoverinsa ja kanssamatkustajansa tahallaan ja tarkoituksella tekee kaikkensa töniäkseen ja tyrkkiäkseen häntä aina kun joku lähtee ja jää pois.

Romaanihenkilö vuonna 1967

Miina Supinen kysyi minulta mitä oikeastaan teen kaiket päivät, kerroin hänelle, ja hän sanoi, kuulen jatkuvasti hänen puoliksi leikillisen, puoliksi myötätuntoisen äänensä, elätte väärin, Sinikka, ja julisti sitten että tilanteen oli nyt muututtava, että minun oli alettava elää toisin, että minun oli hiukan enemmän omistauduttava elämän riemuille. Sanoin hänelle, ettei minulla ollut mitään sitä vastaan, että olen aina hyväksynyt ilon, ettei mikään ole minusta vastenmielisempää kuin kaikki nuo muotisurut ja raskasmielisyydet, ja hän sanoi ettei merkitse mitään mitä minä hyväksyn, että ilon puolestapuhujat ovat enimmäkseen kaikkein surullisimpia ihmisiä, voi miten oikeassa olettekaan, halusin huutaa, ja sitten hän sanoi suorasukaisesti tulevansa seuraavana päivänä kello neljä hakemaan minua radiotalon edestä, että menisimme yhdessä jonnekin luontoon, Prahan ulkopuolelle.

Romaanihenkilö vuonna 2006

Älä astu jalallasikaan toimistooni. Se on Essi Henrikssonin sääntö. Mutta puhelin oli soinut kaksikymmentäviisi kertaa. Normaalit ihmiset luovuttavat kymmenen tai yhdentoista jälkeen, jos ei ole kyse elämästä ja kuolemasta. Vai? Essi Henrikssonilla on samanlainen puhelinvastaaja kuin James Garnerilla Rockfordin papereissa, siinä on isot nauhakelat. Mutta hän on viime ajat pitänyt sen kiinni. Kolmekymmentä pirahdusta, ja puhelin jatkoi vieläkin.

Romaanihenkilö vuonna 1975

Olipa muuan mies joka oli 48 vuotta vanha ja elämäänsä tyytyväinen. Hänen nimensä oli Jukka Viikilä ja mielestään hän oli onnistunut kaikessa mihin oli ryhtynyt. Hänellä oli ollut tulevaisuudenunelmia nuorena ja kaikki unelmat olivat täyttyneet. Hän oli saanut kaiken haluamansa, rahaa, naisia, vaikutusvaltaa. Kunniaa hän oli saanut vähemmän, mutta siitä hän ei välittänyt. Hän ei ollut koskaan tavoitellut kunniaa. Hän oli terve, raitis ja tyytyväinen.

Romaanihenkilö vuonna 1965/1977

"Sitten meillä on kyllä enää tämä. Se on juuri ollut meillä ilmoituksena." Hän ojensi Riikka Pulkkiselle leikkeen.

LORDI BYRONIN KOULU, PHRAXOS

Phraxosissa Kreikassa toimiva Lordi Byronin koulu tarvitsee lokakuun alusta nuoremman englannin opettajan. Hakijan tulee olla naimaton ja omata hyvä arvosana englannin kielessä. Nykykreikan tuntemus ei ole välttämätön. Palkka on Englannin punnissa 600 vuodessa. Kaksivuotinen sopimus, jatkettavissa. Matka maksetaan sopimuskauden alkaessa ja päättyessä.

Riikka sai myös tiedotteen, joka jaaritteli taustatietoja ilmoitukselle. Phraxos oli Aigeianmeren saari noin 130 kilometrin päässä Ateenasta. Lordi Byronin koulu oli yksi Kreikan kuuluisimmista sisäoppilaitoksista, ja se noudatteli Englannin mallia nimeään myöten. Sillä tuntui olevan kaikki se mitä kunnon koululla pitikin olla. Tunteja oli korkeintaan viisi päivässä. "Se on valtavan hyvässä maineessa. Ja saari on aivan ihana."

Romaanihenkilö vuonna 1924

Meidän laulajattaremme nimi on Juhana Vähänen. Ken ei ole kuullut häntä, ei tunne laulun mahtia. Ei ole ketään, jota hänen laulunsa ei tempaisi mukaansa, mikä ansaitsee sitäkin korkeamman arvostuksen, kun meidän heimomme ei ylimalkaan pidä musiikista. Mieluisinta musiikkia meille on hiljainen rauha; meidän elämämme on raskasta, emme jaksa, vaikka yritämmekin joskus karistaa mielestämme kaikki päivän huolet, enää ylentyä nauttimaan tuollaisista, meidän muulle elämällemme niin etäisistä asioista, kuin musiikista.

Romaanihenkilö vuonna 1941

Henriikka Tavi ei ollut millään lailla hassu mutta hassuja hän koki kumminkin. Siinä hän oli tungoksessa eikä valoa ollut paljon ja hän oli kiinni niin monissa, ja hän pysytteli kiinni parissa, tilaakin olisi voinut olla mutta ei hän sitä niin huomannut, ja lämmintäkin oli kiinni toisissa vaikkei hän näitä tuntenut eikä näitä katsonut, hän katsoi kauas pois, mutta hän tunsi jotain, hän siis tunsi jotain, ja sitten luento tai mikä se nyt oli oli ohi.