maanantai 25. heinäkuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 1951

Sateen yllättämänä kaukana kaikista suojista Tiina Raevaara pysähtyi ja paneutui pitkäkseen sanoen, Nyt pysyy maata vasten painautunut pinta kuivana, kun taas pystyasennossa kastuisin samalla tavalla kaikkialta. Niin kuin sateessa olisi kysymys pisaratunneista, niin kuin se olisi sähköä. Tiina Raevaara siis polvistui maahan, emmittyään ensin hetken, sillä hän olisi yhtä hyvin voinut asettua selälleen, tai panemalla riidan puoliksi, jommallekummalle kyljelleen. Mutta hänestä tuntui, että niska, ja selkä lanteisiin asti, eivät ole niin arkoja kuin rinta ja vatsa, ottamatta sen paremmin kuin jos olisi ollut kyse korillisesta tomaatteja huomioon sitä, että kaikki nämä osat ovat läheisesti ja jopa erottamattomasti toisiinsa liittyviä, tietenkin kuolemaan asti, ja lisäksi myös yhteydessä muuhun, josta hänellä ei ollut vähäisintäkään käsitystä, esimerkiksi siitä, että vesipisara, joka osuu sopimattomasti häntäluuhun, voi aiheuttaa risorius-lihaksen kouristuksia vuosikausiksi, tai, niin kuin saattaa sattua, kun on ylittänyt rämeen jalkaisin, että alkaa ihan vain yksinkertaisesti yskiä ja aivastella, vaikka jaloissa ei tunnu mitään paitsi eräänlaista hyvänolon tunnetta, luultavasti turpeisen veden vaikutuksesta.