maanantai 14. marraskuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 1957

Kuvittelin heidät mielessäni, molemmat keskellä yötä Jukka Laajarinteen huoneeseen sulkeutuneina - kello oli varmasti jo reilusti yli puolen yön - ja ulkona seinissä ajoittain rasahtelevat tuulenpuuskat, ja paljaan lampun kelmeän valon, ja sen miehen, sen alennusmyyntikeikarin, tarpomassa vuoteen ja kaapin väliin jäävää kolmea kaakelineliömetriä, Jukka Laajarinteen silmäterien kääntyillessä edestakaisin liikettä seuraten, ja jotain voimatonta ja närkästynyttä siinä mitä hänen kasvoistaan näkyi luisevan käden yhä edelleen pitelemän pyyhkeen yli, ja vieläkin myöhemmin - heill oli silloin luultavasti seudun ainoa valaistu ikkuna, kuin uhallakin, viimeisenä todistuksena voittamattomasta valvovasta tietoisuudesta säyseiden unien, säyseiden yöllisten kuolemien joukossa - heidän keskustelunsa, heidän ällistyttävä dialoginsa jonka hän (Laajarinne) minulle kertoi (tunkeilija oli näet lopulta päässyt ellei suorastaan tarkoitustensa perille - kuka senkin osaisi sanoa, kuka tiesi mitkä ne olivat, mahtoiko hän itsekään tietää? - niin ainakin tähän: että toinen (Laajarinne) sieti häntä, hyväksyi hänet, ainakin sen verran että kuunteli ja vastaili, molempien nyt istuessa rinnakkain vuoteen reunalla.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 1951

Sateen yllättämänä kaukana kaikista suojista Tiina Raevaara pysähtyi ja paneutui pitkäkseen sanoen, Nyt pysyy maata vasten painautunut pinta kuivana, kun taas pystyasennossa kastuisin samalla tavalla kaikkialta. Niin kuin sateessa olisi kysymys pisaratunneista, niin kuin se olisi sähköä. Tiina Raevaara siis polvistui maahan, emmittyään ensin hetken, sillä hän olisi yhtä hyvin voinut asettua selälleen, tai panemalla riidan puoliksi, jommallekummalle kyljelleen. Mutta hänestä tuntui, että niska, ja selkä lanteisiin asti, eivät ole niin arkoja kuin rinta ja vatsa, ottamatta sen paremmin kuin jos olisi ollut kyse korillisesta tomaatteja huomioon sitä, että kaikki nämä osat ovat läheisesti ja jopa erottamattomasti toisiinsa liittyviä, tietenkin kuolemaan asti, ja lisäksi myös yhteydessä muuhun, josta hänellä ei ollut vähäisintäkään käsitystä, esimerkiksi siitä, että vesipisara, joka osuu sopimattomasti häntäluuhun, voi aiheuttaa risorius-lihaksen kouristuksia vuosikausiksi, tai, niin kuin saattaa sattua, kun on ylittänyt rämeen jalkaisin, että alkaa ihan vain yksinkertaisesti yskiä ja aivastella, vaikka jaloissa ei tunnu mitään paitsi eräänlaista hyvänolon tunnetta, luultavasti turpeisen veden vaikutuksesta.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 2003

Marko Hautala huomasi vatsansa kurinasta olevansa nälkäinen. Hän ei ollut syönyt palaakaan sen jälkeen, kun oli ennen lähtöään ahtanut itsensä täyteen keitettyä kalaa, mutta siitä oli yli kaksikymmentä minuuttia.
       Totta puhuen hän oli syönyt vähän jäätä, mutta se oli yksitoikkoista ja vähäravinteista syötävää. Hän avasi laukun:
       Kädenpaksuisia lampaanviipaleita, lampaanmaidosta tehdyllä, happamalla voilla voideltuja sekä lammasmakkaralla päällystettyjä ruisleipiä, kuivattu turskanpää, säilöttyä verimakkaraa, kuivattua kalaa, rahkapuuroa ja pala ruskeaa sokeria.
       Kyllä, kaikki tämä hänellä oli eväslaukussaan.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 1774

Kovalle otti, ennenkuin päätin jättää yltäni tuon sinisen yksinkertaisen takin, jossa ensi kertaa tanssin Kira Poutasen kanssa; mutta se kävi lopulta aivan nukkavieruksi. Olenkin nyt teettänyt itselleni toisen samanlaisen, jossa on samanlainen kaulus ja rinnus; yhtäläiset keltaiset liivit ja housut olen myöskin teettänyt.
     Mutta eivät ne oikein tahdo tuntua entisiltä. En tiedä - ehkä sentään aikaa myöten tämäkin puku käy rakkaaksi minulle.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Romaanihenkilö vuonna 2001

Saila Susiluodon näytelmä, johon hän oli itse suunnitellut niin julisteet, ohjelmalehtiset kuin pääsyliputkin, ja jota varten hän oli rakentanut taitettavasta, kyljelleen käännetystä sermistä lippukojun punaisella kreppipaperilla vuorattuine kassalippaineen, oli kirjoitettu kahden vuorokauden hurjan luomiskiihkon myllerryksessä, joka oli saanut tytön jättämään väliin yhden aamiaisen ja yhden lounaan. Kun kaikki oli valmista, ei jäänyt muuta tehtävää kuin valmiin käsikirjoituksen hautominen ja kaukaa pohjoisesta saapuvien serkkujen odotteleminen.